Valon Valittu

,
0

Luokka: fantasia
Kieli: suomi
Vuosi: suomennos 2022, alkuperäinen englanninkielinen teksti 2021


Luhistut maahan samalla kun Kohtalon Miekka kirpoaa otteestasi, sen hehku haihtuen jäähtyvän hiilloksen lailla. Miekka on torjunut sinut keskellä lopullista koetustasi; se ei enää koskaan tule antamaan sinun käyttää voimaansa kuin ennen.

Katseesi on tyhjä vastakkaisten taikavoimien yhteentörmäyksen jäljiltä, vailla kaikkea sitä, mikä teki sinusta sinut vain joitain hetkiä sitten. Tiedän mitä aiot sanoa jo ennen kuin suusi ehtii aueta.

”Kuka sinä olet?” rahiseva äänesi saa kysytyksi minulta. Minulta. Olen ollut arkkivihollisesi jo neljä pitkää vuotta, arkkivihollinen, jota vastaan olet taistellut yhä uudestaan ja uudestaan. Vihollinen, jonka ennustukset ovat määrittäneet omaksesi, sinun päihitettäväksesi. Sinun pitäisi tuntea kasvoni niin sikiunessa kuin valvemaailmassakin. ”Missä minä olen?”

Papit henkäisevät ja valittavat epätoivoaan. ”Hylätty! Tämä Valittu on hylätty! Ennustus on torjunut hänet!”

Kuinka se on voinut torjua sinut, minä mietin, kun se ei koskaan kertonut sinusta alkuunkaan. Kansa haluaa ennustuksen täyttyvän niin kipeästi, että he valitsevat kenet tahansa, joka vastaa kuvausta riittävän hyvin vain sylkäistäkseen hänet ulos, kun Kohtalon Miekka, Kuninkaantekijän Miekka, ei suostukaan täyttämään hänen toivettaan ja tappamaan Varjonluomaa.

He kääntävät sauvansa sinua kohti ja alkavat messuta niitä samoja loitsuja, jotka he suuntasivat minuun vain muutama minuutti sitten. Sinä vain tuijotat heitä mitään ymmärtämättömin silmin, loitsujen hehku heijastuen niistä loputtamasti. Miekka lepää vieressäsi. Et tee elettäkään nostaaksesi sitä. Tätä ennen Miekan kantaminen olisi pelastanut sinut miltä tahansa hyökkäykseltä, mutta pysyttelet paikoillasi siinä missä olet, vihollisesi jalkojen juuressa kyyristyneenä.

Käteni heilahtaa, punoen loitsuja ilmasta niin nopeasti, että sormeni näyttävät sumenevan, ja silti olen vain sekunnin sadasosan myöhässä torjuakseni pappien hyökkäyksen ajoissa. Heidän loitsunsa voima halkaisee ilman kahtia ja törmää omaani vain senttien päässä sinusta, heittäen sinut ilmaan ja läimäyttäen sinut takaisin maahan kaksinkertaisella voimalla sekuntia myöhemmin.

Karjaisen, heittäen viimeisen loitsuni pappien suuntaan, pappien, joiden olisi kuulunut olla suojelijoitasi.

”Näinkö siis Valo palkitsee Valittunsa!” Ääneni kajahtaa raivon voimalla.

Kuinka he kehtaavat? Kuinka he kehtaavat?

Valitut löydetään, Valitut kruunataan. Valitut lähetetään taisteluun pimeyden herraa vastaan ja heitetään syrjään heti, kun he epäonnistuvat tehtävässään päihittää minut. Kuka tahansa kelpaa, kunhan ennustukset täytetään, kunhan valittu näyttää osaansa sopivalta. Kunhan hän on valmis kuolemaan tehtävänsä puolesta.

Nostan velton ruumiisi ylös hellästi. Voimistasi huolimatta, huolimatta kaikista niistä merkeistä, jotka mukamas kertoivat tulostasi, et paina juuri mitään käsivarsillani. Nuoret kasvosi ovat noen ja mustelmien tahraamat, mutta se ei häivytä noita traagisia, kuninkaallisia piirteitäsi, niin hyvin kohtaalosi sopivia. Kohtaloon, joka vastuullesi sysättiin.

”Valon valittu,” mutisen. Tuuli hyväilee kiharoitasi hellyydellä, jota kansasi ei koskaan osoittanut sinua kohtaan. ”Se ei ole reilua. Heidän ei olisi koskaan pitänyt pakottaa sinua tähän.”

Papit virkoavat ja alkavat hitaasti kömpiä jaloilleen. Jo nyt he valmistelevat loitsujaan, mutta eivät minua vastaan – hylätyn Valitun ei voi antaa elää. He eivät ikimaailmassa päästä sinua lähtemään hengissä.

Loitsuni iskee kuin ukonnuoli ja itse maankamara vajoaa tyhjyyteen heidän jalkojensa alla, vieden heidät ja heidän pelkurimaisen noituutensa pois läheltäsi iäksi. Ääni saa silmäsi aukeamaan räpytellen, ja katseesi onnistuu juuri ja juuri keskittymään omaani.

”Kuka sinä olet,” sanot haparoiden halkeilevin huulin. Valon hylkäämä Valittu.

”Joku, joka ei enää koskaan anna kenenkään satuttaa sinua,” vastaan, ja ääneni värisee silkan epäoikeudenmukaisuuden painosta. ”Vannon sen, kävi miten kävi. Sinua ei uhrata kenenkään vuoksi enää koskaan.”

Kerran, ei niin kauan sitten, et olisi uskonut sanaakaan suustasi. Mutta nyt, niin hämmentynyt kuin oletkin, huulesi taipuvat pehmeään hymyyn, ennen kuin vajoat tiedottomaksi uudestaan.

Kaikista niistä valituista, jotka he heittivät minua vastaan, kaikista niistä elämistä, jotka he heittivät pois ennustuksen vuoksi, Valon ja suuremman hyvän vuoksi…

En kyennyt suojelemaan heistä ainuttakaan, mutta sinua minä aion suojella tällä kertaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *