Muu taide

Niina

  • Meille vai teille?
    Meille vai teille?

    Niina ja Sefairo jossain astetta hienommassa juhlassa. Tämä on ihan puhdasta fanipalvelua itseäni varten, sillä näiden kahden välillä ei (valitettavasti) koskaan tapahtunut mitään romanttista todellisuudessa. Olen viime aikoina ihastunut uudestaan puuvärien ja vesivärien yhdistelemiseen taustoja…

  • Hahmokartta
    Hahmokartta

    Olen jo pidemmän aikaa halunnut tehdä jonkinlaisen hahmoesittelykuvan Niinan maailmasta virkistääkseni omaa muistiani sekä tulevien novellien ja sarjakuvien tueksi. Tässä universumissa oli parhaimpina aikoina luullakseni satoja hahmoja, joten tässä näkyvät ovat vain jäävuoren huippu. Valikoin…

  • Suukkohaaste, osa 4
    Suukkohaaste, osa 4

    Suukkohaasteen viidenneksi kuvaksi päädyin piirtämään kevyttä söpöilyä Niinasta ja Sefairosta, luultavasti jonkin vähän hienomman tilaisuuden takahuoneessa. Todellisuudessa nämä kaksi eivät koskaan vaihtaneet suukon suukkoa tai edes halanneet, mutta saahan sitä haaveilla…

  • Lempeä tuulenvire
    Lempeä tuulenvire

    Vaihteeksi vähän yksinkertaisempi kuva Niinasta. Kukan sijainti on täysin tietoinen valinta, kuten varmasti arvaattekin. Kultaiset perhoset ovat ääriviivatarroja – käytän niitä yleensä jättämään valkoisia alueita paperiin, mutta tekniikka toimii parhaiten sileällä paperilla, joten päätin käyttää…

  • Pionitar
    Pionitar

    Niina keijuna jättimäisten pionien keskuudessa. Hän on laulaja 4000-luvun maailmassa, jonka kyky koskettaa sydämiä äänellään ja esityksillään teki hänet kuuluisaksi, ja kuvittelin mielessäni tämän kuvakaappauksena yhdeltä hänen musiikkivideoistaan. Piirsin hänet omaksi huvikseni sormus sormessaan, joka…

  • Kuninkaantekijän sormukset
    Kuninkaantekijän sormukset

    On aika tavata joitain erittäin vanhoja ystäviä. Niina (vasemmalla) ja Sefairo, aikamatkaaja ja hänen ”ystävänsä”, taikavoimia omaava kuningas tulevaisuudesta. Nämä kaksi ovat kotoisin maailmasta, jonka kouluaikainen ystäväni ja minä loimme. Ajattelen hahmoja edelleen mielelläni, vaikka…

Amadeo, androidi

Kuvituksia, luonnoksia ja konsepteja Amadeon maailmasta. Tässä galleriassa on paljon töitä ajalta, jolloin hahmojen ulkonäkö haki vielä lopullista muotoaan.

  • Jäähyväislaulu
    Jäähyväislaulu

    Pitkästä aikaa uutta kuvitusta Amadeosta! Hänen värimaailmansa tuntuu vaihtelevan kuvasta toiseen, mutta nautin siitä. Kun kyseessä on robotti, ajatus kuvasta kuvaan vaihtuvista osista ja tyyleistä ei tunnu kovin erikoiselta. Vaihtavathan ihmisetkin paitaa ja hiustyyliä. Tämä…

  • Amadeo: värikuvissa
    Amadeo: värikuvissa

    Värikuvituksia vuosilta 2019 – 2021. Amadeon korvat muuttivat muotoaan ja hän sai lopulta tavalliset, ihmismäiset piirteet viimeisimpien vuosien aikana.

  • Amadeo: konseptitaidetta 5
    Amadeo: konseptitaidetta 5

    Lisää konsepteja, kuvituksia ja sitä sun tätä, lähinnä Amadeo-keskeisiä kuvia vuodelta 2019.

  • Amadeo: konseptitaidetta 4
    Amadeo: konseptitaidetta 4

    Lisää varhaisia hahmokuvituksia ja konsepteja Amadeosta ja Giovannista, tällä kertaa keskittyen historiallisiin pukimiin ja sivellintussilla tehtyihin tussauksiin.

  • Amadeo: konseptitaidetta 3
    Amadeo: konseptitaidetta 3

    Iso määrä hahmokuvituksia ja luonnoksia vaaleanpunaiselle kartongille piirrettynä, kaikki vuosimallia 2018. Päätin jo varhain, että tarinassa näkyisi suuret määrät pinkkiä.

  • Amadeo: konseptitaidetta 2
    Amadeo: konseptitaidetta 2

    Lisää konsepteja ja varhaisia hahmokuvituksia vuodelta 2018. Nämä ovat luonteeltaan enemmän romanttisia ja keskittyvät lähinnä hahmokemiaan Amadeon ja Giovannin välillä.

Muut tarinat & kuvitukset

Kuvituksia ja luonnoksia muista tarinoistani ja sarjakuvistani, mm. Bardin haaste ja Kyykäärme, sekä hahmoista, jotka eivät ole esiintyneet missään tarinassa.

  • Rakastavaiset
    Rakastavaiset

    Tämä on itse asiassa uudelleenpiirretty versio ikivanhasta kuvituksestani vuodelta 2011. Toisinaan on hauskaa kokeilla piirtää uudestaan jotain vanhaa ja katsoa miten oma tyyli on muuttunut vuosien varrella. Ja vertailun vuoksi alkuperäinen versio. Vuonna 2011 olin…

  • Felis Magus
    Felis Magus

    Piirrän melko harvoin eläinhahmoja, mutta silloin kun näin käy, esiintyvät nekin yleensä fantasiateemoissa. Työn nimi on väännetty kesykissan latinankielisestä nimestä Felis catus tarkoittamaan taikakissaa tai velhokissaa. Joskus töiden nimien kanssa saa painiskella kauan, mutta tämä…

  • Uinuja puussa
    Uinuja puussa

    Aloitin tämän luonnostelemisen itse asiassa jo kauneimpaan ruska-aikaan, mutta sain sen maalattua loppuun vasta vähän aikaa sitten. Hahmo on haltijatyttö Terho, joka on ensikertaa ulkomaailmassa etsimässä jälkiä muista haltijoista. Hänen tarinansa on minulla vielä ihan…

  • Kohtaloiden peili
    Kohtaloiden peili

    Rakastan piirtää sarvipäisiä hahmoja ja kaikenkarvaisia demoneja, joten tässä yksi uudemmista hahmoistani, vaaleanpunainen trubaduuri nimeltä Kajo. Ihon kirkas vaaleanpunainen pigmentti on nestemäisten vesivärien aikaansaannosta.

  • Vampyyrin palvelija: kuvituksia
    Vampyyrin palvelija: kuvituksia

    Kokoelma värikuvituksia Leopoldista ja Henrikistä vuodelta 2019. Tähän mennessä nämä kaksi ovat esiintyneet kahdessa lyhyessä sarjakuvassa.

  • Haltijasisarukset
    Haltijasisarukset

    Luzem ja Tariya, verisisarukset ja rikostoverit. He ovat puoliksi metsähaltijoita, puoliksi korkeahaltijoita, tosin Tariya on heistä se, joka on perinyt metsähaltijageeneistä näkyvimmän osan. Tariya on puolisoni hahmo, kun taas Luzem on omani. Pieni lyijykynä- ja…

  • Kaatunut Valittu
    Kaatunut Valittu

    Kansikuva novelliini Valon Valittu. Haluaisin jonain päivänä kirjoittaa ja piirtää pidemmän tarinan näistä kahdesta, mutta katsotaan nyt, koska siihen tulee tilaisuus. Tämä oli erittäin haastava kuva, kiitos haarniskan ja tussaustyylin, jota käytin siihen, mutta olen…

  • Bardin haaste: Talvikeiju
    Bardin haaste: Talvikeiju

    Tein tämän pienen joulukorttimaisen kuvituksen itsenäisyyspäivää varten joulukuussa 2022. Siinä esiintyy Bardin haaste -sarjakuvan keijukuningas, tosin huomattavasti nuorempana. Hän olikin lapsena paljon söpömpi kuin aikuisena.