Novellit
Novelleja eri universumeista. Ryhmitelty sarjan/teeman mukaan. Huomaathan, että tarinat on listattu julkaisujärjestyksestä eikä kronologisesti.
Osa novelleistani on toistaiseksi saatavilla vain englanniksi. Englanninkieliset novellit luettavissa täällä.
Theodiuksen taru

Haltijoiden voima heikkenee sukupolvi sukupolvelta, ja Pohjolaa hallitsee kaaos, kun vanha sota jättikuningaskuntien ja pohjolaisten välillä on vaarassa syttyä uudestaan. Näinä synkkinä aikoina neljä epätavallista matkaajaa törmää toisiinsa ja päätyy kulkemaan yhdessä: pohjolaisvelho Theodius, kaukaa etelän maista kotoisin oleva haltija Giendei, parantaja Luuneyd Ruusulaaksosta, sekä Zirekel, jätti Tularin maanalaisista kaivoskaupungeista.
-
Hautakammio
Tutkimusmatka vanhaan hautakammioon menee pahasti pieleen, kun Theodius ja Giendei jäävät romahduksen jälkeen loukkuun. Giendei sinnittelee pitääkseen itsensä ja loukkaantuneen Theodiuksen hengissä hinnalla millä hyvänsä.
-
Näkyjen näkijä
Kun Sofia herää ensimmäisestä Näystään lähes kymmeneen vuoteen tuore palovamma käsivarressaan, hänen on kerrottava siitä heti ystävälleen Theodiukselle.
-
Unennäön talo
Unennäön Talossa istutaan iltaa, kun näkijän vastaanotolle saapuu asiakkaan sijasta vanha ystävä.
-
Pikku lintunen
Hilla-tytär pitää Theodiuksen kiireisenä heidän odottaessaan Giendein kotiinpaluuta, mutta Syyslehdon varhaiskevät on haikeaa aikaa odottamiselle.
-
Soiden kultaa
Theodius johdattaa matkakumppaninsa vaarallisen suomaan halki ja tutustuu samalla Giendei-nimiseen haltijaan paremmin.
Muut tarinat

-
Lasisydän
Haltijat syntyvät, kun taikuus syntyy, ja haihtuvat, kun taikuus haihtuu. Kun uutta taikuutta ei enää synny, jäljellä on vain viimeinen haltija, eikä hän ole nähnyt toista kaltaistaan koskaan.
-
Valon Valittu
Ennustus torjuu viimeisimmän Valittunsa, kuten se on hylännyt kaikki Valitut häntä ennen. Varjonluoma, hänen vihollisensa, päättää pelastaa Valitun hengen.