-
Sanomattomat
Sain käsiini pyöreän vesivärilehtiön tässä taannoin ja tottahan sitä oli päästävä heti testaamaan Haukan ja Ren’in kanssa. Väripalettini heitä piirtäessä tuppaavat olemaan varsin maanläheisiä, sijoittuuhan varsin suuri osa heidän tarinastaan aavikolle, mutta halusin tehdä edes…
-
Nuolikruunu
Kaikista hahmoistani piirrän luultavasti Haukkaa kaikkein mieluiten, ja tämä lienee tähänastisistani kuvista suosikkini hänestä. Olen kovin mieltynyt tällaiseen pelkistettyyn värimaailmaan viime aikoina – ruskean ja kullan sävyjä jonkun efektivärin kanssa – ja täytyy sanoa, että…
-
Päällikön merkki
Tämä oli itse asiassa viimeinen kuvitukseni Tumblrin Suukkohaasteeseen maaliskuussa. Halusin tehdä haasteen aikana edes yhden värikuvan, ja siinä sukelsin takaisin Melkemin maailmaan parin tärkeän sivuhahmon mukana. Esittelyssä Ren’in isä Oerei sekä Ared, joka on Haukan…
-
Suukkohaaste, osa 3
Suukkohaaste jatkuu! Tapahtuman neljänneksi työksi päätin kerrankin piirtää jotain, mikä ei ole romanttista. Aiheeksi valikoitui teini-ikäinen Ren’i isänsä, prinssi Oerein kanssa. Ren’i on ainoana lapsena aina ollut läheinen isänsä kanssa, eikä aikuistuminen ole muuttanut asiaa…
-
Suukkohaaste, osa 2
Jatkoi aikaisempaan. Tämä oli päivä 3 Tumblrin Suukkohaaste -tapahtumassa, enkä voinut vastustaa kiusausta piirtää Haukkaa ja Ren’iä jälleen kerran.
-
Suukkohaaste, osa 1
Osallistuin Tumblrissa Suukkohaaste -nimiseen leikkimieliseen piirustushaasteeseen, jossa ajatuksena oli viikon ajan piirtää omia hahmoja monenlaisten pusujen merkeissä. Tässä ovat päivät 1 ja 2 – tottahan minun oli piirrettävä Ren’i ja Haukka edes muutamaan näistä.
-
Keisarillinen kruununperillinen
Ren’i sotisovassaan! Myönnän, että nautin aivan suunnattomasti Ren’in puolihaarniskan piirtämisestä, vaikka se onkin pirun hankalaa. Mutta eikös haarniskapukuisessa sotilaassa ole vain jotain erityisen säväyttävää? Sellaisen metallipaljouden kanssa liikkuminen ja taisteleminen vaatii voimia, mikä on jo…
-
Haukka ja Ren’i: luonnoksia
Halusin vain piirtää jotain pientä ja söpöä Haukasta ja Ren’istä (vaihteeksi…). Huomaan, että Haukan letin pituus noudattaa jotain ihan omaa logiikkaansa joka kuvassa.
-
Vuoden Pyörä
Olen ollut viime aikoina kovin ihastunut tällaiseen asetteluun (huomasin piirtäneeni samantapaisia sommitelmia eri hahmoista useaan kertaan viime vuoden aikana) ja olihan minun pakko piirtää Haukka ja Ren’ikin tällaisessa asennossa. Taustalla näkyy pieniä vilauksia Melkemin maailmankartasta,…
-
Tähtien syleilyssä
Pari Ren’in tatuoinnesta näkyy vihdoinkin kunnolla! Niiden tussaamiseen menikin toista tuntia työaikaa. Kiroan itseäni joka toinen päivä siitä, että päätin antaa puolelle hahmokastistani tatuointeja. Tämä on se kirous, kun sekä piirrät että kirjoitat kaiken itse….