Melkemin historia jumalten poismenon jälkeen on jaettu aikakausiin, joiden pituus on n. 10 000 vuotta. Tätä edeltänyttä aikaa kutsutaan esihistorialliseksi ajaksi (aika ennen jumalten tuloa) tai taivashimääritelmän mukaan jumalten ajaksi. Jumalten aika kesti karkean arvion mukaan 60 000-70 000 vuotta. Aikakauden määritelmä ei ole tarkka, sillä aina 10. aikakauteen asti aikakausien alku- ja loppuajat määriteltiin pitkälti historiallisesti merkityksellisten tapahtumien perusteella. Melkemissä on ollut jumalten ajan jälkeen kahdeksantoista aikakautta – Kolminkertaisen sielun tapahtumat sijoittuvat 19. aikakaudelle.

Pitkäikäinen mutta kuolevainen laji, joka asuttaa laajoja, hajanaisia alueita Daqanin mantereen eteläkärjessä. Akherit olivat alun perin metsäkansaa, sillä Daqanin eteläosaa peittivät muinaisaikoina sankat kuusimetsät ja suot, mutta ilmaston muuttuessa alue aavikoitui ja muuttui kuumaksi, kuivaksi autiomaaksi. Yksittäisen akherin odotettu elinikä vaihtelee 400-600 vuoden välimaastossa.

Pyöreäkorvainen, keskimittainen laji, ihonvärit mitä tahansa valkoisen ja pikimustan välillä. Hiusten ja silmien väri vaihtelee yhtä lailla hopeanvaaleasta mustaan. Akherit erottuvat ihmisistä parhaiten hampaiden ja korvien koon perusteella – akherit syövät lihapainotteista ruokaa, joten heidän hampaansa ovat terävämmät, ja heillä on ihmisiin verrattuna suuremmat, hiukan ulkonevat korvat. Akherit ovat kestäviä, eivätkä herkästi sairastu tavallisiin sairauksiin. Akherikulttuurin ominaispiirre on muista lajeista poikkeava nimikäytäntö, sillä useimmilla akhereilla on kaksi virallista nimeä – kutsumanimi ja tosinimi, jota kutsutaan myös henkinimeksi.

Akherien entisaikaan puhuma alkuperäiskieli, joka on suurelta osin hävinnyt daqaneesin yleistymisen myötä. Kieltä ei puhuta enää äidinkielenä lainkaan, ja suurin osa kielen puhujista on päälliköitä ja yhteisön vanhimpia, joilla on pääsy vanhoihin akherikielisiin teksteihin ja historiankirjoihin. Kielestä on kuitenkin jäänyt runsaasti lainasanastoa Etelä-Kishassa puhuttuun daqaneesin murteeseen, etenkin juhlille ja ilmiöille, joille ei ole suoraa vastinetta daqaneesissa.

Akherin kielen aakkoset muistuttavat daqaneesin kirjoitusjärjestelmää, mutta kirjainmerkit ovat vanhempia ja niitä on enemmän kuin daqaneesissa, sillä akherikielessä on erilliset kirjainmerkit diftongiäänteille (ae, ai, ei, ou, jne.). Akherikieli on voimakkaasti taipuva, agglutinoiva kieli, jossa äänenpaino on aina sanan alussa.

Akherinimitys suurelle aavikkoalueelle, joka peittää Daqanin eteläisimpiä osia Meril-Anin tasangolta aina Sumujen merelle saakka. Akherinkielinen nimi on nye’akherian-qaril, “suuri eteläinen erämaa”. Sana akheri on johdettu samasta nimestä.

Kuolevainen laji, jonka tunnistaa harmaasta ihosta, erittäin kalpeista silmistä, ohimoilta kasvavista sarvennypyköistä ja pienistä, pyöreistä ja ulkonevista korvista. Asarit ovat alun perin yöeläjiä, eivätkä heidän herkät silmänsä kestä suoraa päivänvaloa hyvin. Asarien muinainen alkukoti sijaitsi nykyisen Karan läänin alueella, missä elää edelleen Kishan suurin asariväestö. Elinikä n. 100-200 vuotta.

Asarien puhuma, lähes sukupuuttoon kuollut kieli, jota esiintyy vielä käytössä Karan vuoristoseuduilla ja Daqanin luoteisrannikolla. Kieli on muiden Daqanin kielten tavoin agglutinoiva ja voimakkaasti taipuva, mutta sijamuotoja kielessä on vain viisi. Astevaihtelu on muita Daqanin kieliä suurempaa.

Asarikielen ominaispiirteisiin kuuluu konsonanttien suuri määrä suhteessa vokaaleihin, sillä vokaaliäänteitä on vain 6: a, ä, e, o, ö, y. Diftongiäänteitä on 3: ae, yö, eä. Äänenpaino on sanan ensimmäisellä tavulla eikä intonaation vaihtelu vaikuta sanojen merkitykseen. Monet asarit ovat kaksikielisiä.

Yleiskielellä ’kipinä’. Demoniverestä syntyneillä, niin täysiverisillä kuin muillakin, on pitkäikäisyyttä tuottava sisäsyntyinen kyky, jota kutsutaan kipinäksi, jossain teksteissä myös hiillokseksi. Se on yhteydessä demoniveren erikoispiirteiseen eli kolmisieluisuuteen, sillä ashay syntyy demonin luonnosta (ks. sielu). Nimi liittyy uskomukseen demonien luontaisesta lahjasta luoda tulta tyhjästä.

1) Awan leijuva manner ja saarivaltakunta.
2) Kyseisen valtakunnan pääsaari ja pääkaupunki.

Awa sijaitsi aikanaan Daqanin etelärannikon edustalla, lähellä akherien asuttamaa aluetta, mutta jumalten keskuudessa sattuneen hajaannuksen seurauksena Merenos-jumala nosti saaret taivaalle turvaan paetakseen uhkaavaa sotaa. Awan kansa polveutuu samasta verilinjasta kuin taivashit, mutta vuosituhantinen ero toisistaan on vienyt heidän kielensä, kulttuurinsa ja ulkonäkönsä eri suuntaan. Awan taivasheja kutsutaan, ironista kyllä, nimellä mereshi – meren kansa. Valtakunnan nimi on johdettu vanhan demonikielen sanasta ’aava’.

Melkemin pohjoinen manner, joka on tunnettu pohjoisen pitkistä, kylmistä talvista ja Syrjämaiksi kutsuttujen eteläisten alueiden kuivasta hiekkaerämaasta. Daqanin suurin valtio on Kishan keisarikunta, joka ulottuu mantereen pohjoiskärjestä aina Sumujen niemelle asti. Länsirannikolla sijaitseva Nemerwatanin protektoraatti on entinen itsenäinen tasavalta, joka liittyi virallisesti Kishaan yhdeksännellä aikakaudella. Sen eteläpuolella sijaitsee pienempiä valtakuntia, jotka ovat säilyttäneet itsenäisyytensä Kishan läsnäolosta huolimatta.

Daqanin mantereella puhuttu yleiskieli, joka polveutuu vanhasta demonikielestä. Kieltä puhutaan kaikkien lajien ja väestöryhmien keskuudessa, ja se on suurilta osin syrjäyttänyt monet Daqanin muista kielistä. Daqaneesi on useimpien Melkemin kielten tavoin agglutinoiva, voimakkaasti taipuva kieli, jossa ei ole kieliopillisia sukupuolia. Sen erityispiirre on, että kieltomuoto ilmaistaan erillisellä verbillä, joka taipuu persoonamuodoissa (kuten suomen en, et, ei, emme, ette, eivät).

Puhekieli ja kirjoitettu kieli eroavat toisistaan melko suuresti, sillä kirjakieli perustuu suoremmin vanhaan demonikieleen ja käyttää kieliopillisia ominaisuuksia, jotka ovat jo hävinneet puhekielestä. Daqaneesissa on 13 sijamuotoa, joista osa (abessiivi, instruktiivi ja komitatiivi) esiintyy lähinnä kirjakielessä. Intonaatio on laskeva, sanan ja lauseen loppua kohti, ja paino on yleensä sanan ensimmäisellä tavulla.

Arkinen nimitys Melkemiä asuttavasta taivashikansasta. Demonit ovat tyypillisesti muita lajeja pidempiä ja ihonväri voi olla mitä tahansa vitivalkoisesta pikimustaan. Heidän tunnistettavin piirteensä ovat pitkät, ylöspäin kasvavat suipot korvat. Hiusten ja silmien väri voi olla mitä tahansa valkoisesta mustaan, eivätkä epätavalliset värit, kuten punainen, sininen ja hopea, ole tavattomia.

Demonit jaetaan kolmeen pääheimoon asuinpaikan mukaan. Nämä ovat pohjoista Daqanin mannerta asuttavat taivashit, eteläistä Seiyen mannerta asuttavat liqarit sekä Awan mereshit. Yhteisestä alkuperästä huolimatta heimojen välillä vallitsee syvä epäluottamus, joka juontaa juurensa jo jumalten aikakaudelta asti. Kaikki heimot polveutuvat alun alkujaan yhdestä ja samasta taivashiheimosta.

Yksi akherialueen suurimmista asutuskeskuksista. Vaikka kishalaiset kutsuvat sitä ja muita alueen asutuskeskuksia kyliksi, se on oikeastaan pikkukaupunki. Asukasluku n. 40 000. Hatam-Ilen nimi tulee vanhasta akherikielestä ja tarkoittaa joenvartta. Ile = joki, hat = läheinen tai viereinen paikka, am = sijapääte, joka tarkoittaa suunnilleen -llä, -lla. Kirjaimellisesti paikka-lähe-llä-jokea.

Kishan pääkaupunki Pohjoisen meren rannalla. Nimi juontuu daqaneesin pohjoismurteesta ja tarkoittaa “pohjanlahtea” (hol – pohjois-, saro – lahti; hol on johdettu sanasta holuna, pohjoinen). Meren ja Korkeimpien vuorten läheisyys tekee ilmastosta sateisen ja viileän. Kaupunki on korkealla pohjoisessa ja kesäisin siellä koetaan yöttömiä öitä, talvella puolestaan kaupungissa vallitsee pitkä kaamos. Asukasluku on jotain 3-5 miljoonan välillä, riippuen siitä, lasketaanko mukaan kaupunkia ympäröivä maaseutu. Kaupunkiin kuuluu lukuisia nimettyjä kaupunginosia, mm. taiteilijoiden ja käsityöläisten Galase, köyhälistön (tyhjäveristen) asuttama Menushe, läntinen kaupunginosa Mire, jossa on paljon hallintorakennuksia, sekä keskikaupungiksi kutsuttu Torushie.

Kuolevainen väestöryhmä, joka ei varsinaisesti ole oma lajinsa, vaan heidän perimänsä on sekoitus monia kuolevaisia lajeja, kuten asareja, akhereja ja jopa merjilejä. Elinikä vaihtelee, mutta tavallisesti 90-150 vuotta. Heitä elää runsaasti Melkemin eri valtioissa. Kishassa he ovat pääasiassa työläisväestöä, etenkin Karan lähistön vuoristoseuduilla, missä mantereen suurimmat ihmisyhteisöt sijaitsevat.

Kahdeksan kuolematonta, toisesta maailmasta saapunutta pakolaista, jotka omasivat voimakkaita taikavoimia ja käyttivät ashaytaan Melkemin muovaamiseen. Nykyistä Melkemiä asuttavat taivashit ja muut demoniheimot polveutuvat suoraan heistä, ja he pitävät esivanhempiaan jumalina. Näiden kahdeksan jumalan nimet olivat Ahnin, Kauarin, Khuus, Najdur, Mashoer’an, Merenos, Quan ja Tari, joista Quan oli Kishan perustaja ja keisariperheen kantaisä.

Kishassa suosittu makea, kaakaopavuista uutettu juoma, jota pidetään luksustuotteena. Kaakaopuita kasvaa luonnonvaraisena ainoastaan Merjilin salomaiden alueella Nemerwatanin protektoraatissa. Kaakao onkin yksi Nemerwatanin tärkeimmistä ja arvokkaimmista vientituotteista, ja siitä valmistettu kaakaojauhe ja suklaatuotteet ovat suosittuja, joskin tyyriitä, herkkuja ympäri keisarikuntaa.

Melkemiläinen kalenteri muodostuu 14 kuukaudesta, jotka jakautuvat kolmeen viikkoon. Yksi viikko on yhdeksän päivää, yksi kuukausi 27 päivää. Viikonpäivät ja kuukaudet on nimetty numeroiden mukaan: ensikuu, toiskuu, kolmaskuu, neljäskuu, ensipäivä, toispäivä, kolmaspäivä, neljäspäivä, ja niin edelleen.

Vuodenajat ja niiden pituudet vaihtelevat aluettain. Kishan pohjois- ja keskiosissa on neljä selkeää vuodenaikaa, samoin Manner-Liqariassa, kun taas Meril-Anin kaupungissa ja Syrjämailla Daqanin eteläosissa vuodenaikoja on vain kaksi: kuiva kausi ja sadekausi. Awassa ei ole selkeitä vuodenaikoja saarivaltion erikoisen sijainnin vuoksi, ja vuoden ympäri saarilla on viileää ja lumista. Awalaiset noudattavat tästä huolimatta samaa 14 kuukauden kalenteria kuin muutkin Melkemin kansoista.

Daqanin mantereen suurin valtakunta, joka ulottuu pohjoisrannikosta lähes Sumujen niemen kärkeen saakka. Vaikka Kisha on monimuotoinen ja monipuolinen valtakunta, jota asuttavat useat lajit taivasheista puoliverisiin ja ihmisiin, sen ylintä valtaa käyttävät ainoastaan Quan-jumalan verilinjasta polveutuvat täysiveriset demonit jo vuosituhansien takaa. Kishan ensimmäinen keisarinna oli Tiran, itsensä Quanin tytär, jonka valtakausi kesti tuhansia vuosia.

Legioonan ylimmän komentajan nimitys Kishan keisarillisessa armeijassa. Hol Saron ja muun Pohjois-Kishan alueella yhdessä legioonassa konsuleita voi olla 2-3, kun taas Etelä-Kishassa yhtä legioonaa kohti on tavallisesti vain yksi konsuli. Konsulit ovat eliittisotilaita ja vastaavat päätöksistään suoraan armeijan ylipäällikölle.

Nelijalkainen, suurikokoinen ratsastukseen käytettävä hirvieläin, joka muistuttaa hevosta vain etäisesti. Sen pää muistuttaa hirveä, mutta eläin on sarveton. Sillä on isot, leveät sorkat, jotka soveltuvat hyvin hiekassa ja mudassa kulkemiseen. Säkäkorkeus vaihtelee 3,2-3,8 metrin välillä. Hevosta huomattavasti nopeampi ja pitempijalkaisempi, mutta kokonsa vuoksi vaarallinen ratsastettava. Varsin lauhkea, mutta laumanjohtajan pillastuessa jokainen yksilö pillastuu myös. Niitä käytetään usein pitkillä matkoilla ja isojen kuormien vetämiseen.

Kumartaminen kuuluu kishalaiseen tapakulttuuriin, ja kumarrukset kuuluvat sekä tervehdyksiin, hyvästelyihin kuin yleiseen kohteliaisuuteen. Kishalaiset tervehtivät toisiaan koskettamalla rintakehää vasemmalla nyrkillä ja kumartamalla kevyesti ylävartalolla tervehdittävän henkilön suuntaan. Tervehdys on yleismaailmallinen ja soveltuu sekä tuttavien, vieraiden kuin itseään korkea-arvoisempien tervehtimiseen. Epämuodollisempi versio tästä on laskea vasen kämmen rintakehää vasten ja kumartaa ylävartalolla.

Sotilaskumarrus on astetta virallisempi ja sitä käytetään osoittamaan kunnioitusta ja alamaisuutta ylempiarvoista komentajaa kohtaan. Siinä kädet puristetaan nyrkkiin ja käsivarret laitetaan ristiin rintakehän päälle, ja ylävartalo taipuu syvään kumarrukseen. Tästä muodollisempia kumarruksia on vielä kaksi: yhden polven kumarrus sekä kahden polven kumarrus. Yhden polven kumarruksessa sotilas käy toiselle polvelle, laskee vasemman nyrkin rintakehää vasten ja kumartuu ylävartalollaan niin lähelle koukistettua polvea kuin suinkin. Kahden polven kumarrus on äärimmäisen kunnioituksen – tai alistumisen – merkki. Siinä kishalainen, tavallisesti sotilas, oppipoika tai muuten alisteisessa asemassa oleva henkilö, käy polvilleen maahan, laskee kädet reisiensä päälle (ei nyrkissä) ja kumartaa syvään käsiensä varassa. Tästä kumarruksesta noustaan vasta, kun ylempiarvoinen henkilö antaa siihen luvan.

Nimitys Kishan kruununperillisen henkivartijoille. Kaartiin kuuluvat kapteeni ja 20 sotilasta. Kunniakaarti seuraa kruununperillistä kaikkialle ja vastaa hänen turvallisuudestaan, myös taistelutantereella.

Nemerwatania hallitsevan, 200-päisen neuvoston nimitys. Edustajistosta suurin osa on merjilejä ja taivasheja, mutta Nemerwatanin poikkeuslainsäädännön ansiosta neuvostossa on varattu muutama paikka myös suojelualueen puoliveristen ja asarien edustajille.

Melkemin planeettaa kiertää useita kuita, joista kolme ovat silmin havaittavissa yötaivaalla. Kuut ovat suuruusjärjestyksessä Merenos, Kauarin ja Quan. Sinivihreän Merenoksen kiertorata on soikea ja pitkä, ja se ei siksi näy taivaalla yhtä usein kuin kaksi muuta. Se on paljon suurempi yötaivaalla kuin Kauarin ja Quan ollessaan lähimmillään Melkemiä. Kauarin on pieni ja kellertävä eikä se nouse koskaan kovin paljon horisonttia korkeammalle, joten Kishassa sen näkee parhaiten heti auringonlaskun jälkeen kesäaikaan. Päiväntasaajan lähellä se on taivaalla pitempään. Quan on keskisuuri ja väriltään punertava, ja sitä kutsutaankin lempinimellä verikuu.

Kishan ja Liqarian armeijoiden perusyksikkö, 5000 sotilasta. Jokaista legioonaa johtaa yhdestä kolmeen konsulia (ks. konsuli). Kishan armeijan täysi pääluku on 30 legioonaa, Liqarian noin saman verran, joskin Kishan armeijan pääpaino on jalka- ja ratsuväessä, Liqarian puolestaan laivastossa.

Seiyen mantereen suurin valtio ja Kishan pitkäaikainen vihollinen. Tunnettu suuresta laivastostaan. Liqaria on liittovaltio ja jokaista kuutta osavaltiota johtaa sen oma sotilaspiiri, joilla on niinikään omat pääkaupunkinsa ja hallintonsa. Vaikka Liqaria on sotilasvaltio, sen rikkaus perustuu kaupankäyntiin muiden rannikkomaiden kanssa, eikä maalla ole ollut vihollisuuksia muiden kuin Kishan kanssa vuosituhansiin. Khuus- ja Tari-jumalten sanotaan majailleen nykyisen Liqarian alueella ja heistä kertovia taruja kerrotaankin liqarialaisten keskuudessa edelleen runsaasti.

1) Liqarian kansalainen.

2) Liqariassa puhuttu kieli, joka on hyvin kaukaista sukua daqaneesille. Liqari on daqaneesin tavoin voimakkaasti taipuva, agglutinoiva kieli, jossa on 18 sijamuotoa. Ä- ja ö-kirjaimet ovat liqarikielessä daqaneesia tavallisempia. Kielelle on tyypillistä nouseva intonaatio, joka antaa sille daqaneesin puhujien korvissa sen stereotyyppisen “laulavan” aksentin.

Useimmilla liqareilla on kolme nimeä: etunimi (pituus vaihtelee, tavanomaisesti 2-4 tavua), keskimmäinen kotikaupunkia tai -paikkakuntaa osoittava nimi, sekä sukunimi. Keskimmäinen nimi kirjoitetaan muodossa “vyl Zlarovei”, jossa vyl-etuliite merkitsee osapuilleen samaa kuin suomenkielen nen-pääte tai sana “kotoisin”. Sukunimien alkuperä vaihtelee. Osa liqarien sukunimistöstä on johdettu paikannimistä, kuten kylistä, joista, laaksoista ja muista maantieteellisistä nimistä, osa taas ammateista tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai ulkomuotoon liittyvistä sanoista.

Sen maailman ja planeetan nimi, johon Kolminkertaisen Sielun tarina sijoittuu.

Melkemin kuista suurin ja kenties rakastetuin. Sen soikea kiertorata tekee siitä harvinaisemman vieraan kuin kahdesta muusta kuusta ja siihen liittyy monia uskomuksia. “Joskus Merenoksen loisteen alla” on sanonta, joka tarkoittaa jotakin, mikä tapahtuu vain aniharvoin. Minkä tahansa tapahtuman ajoittaminen ajankohtaan, jolloin Merenos on täysi ja näkyvissä yötaivaalla ajatellaan tuovan onnea, ja häiden, kruunajaisten ja monien muidenkin tapahtumien sopiminen sellaiselle yölle onkin tavallista. Merenoksesta on kirjoitettu paljon lauluja ja runoja ja se ruokkii taiteilijoiden luovuutta muusan lailla. Merenos vaikuttaa painovoimallaan myös nousu- ja laskuvesiin voimakkaasti ollessaan lähellä planeettaa, sillä se pyörähtää planeetan ohi paljon lähempää kuin toiset kuut. Merenoksen ollessa lähellä Melkemiä sattuu usein paljon laivaturmia, ja merenkävijät seuraavatkin astronomista kalenteria tarkasti.

Virallinen nimi demoniheimolle, joka asuttaa Awaa. Johdettu vanhan demonikielen sanasta meri. Mereshejä asuu hajanaisesti myös Awan ulkopuolella, mutta he pysyttelevät yleensä tiukasti erillään taivasheista. Ulkoisesti he muistuttavat taivasheja – pitkät, suipot korvat, yleensä oliivinvärinen tai kullanruskea iho. Heillä on poikkeuksellisen tummat silmät, yleensä mustat, suojaamaan niitä Awan voimakkaalta auringonvalolta ja sen säteilyltä.

Eteläisen Kishan suurin kaupunki. Nimi tulee vanhasta akherinkielisestä nimestä, joka tarkoittaa “eteläistä linnoitusta” (an – etelä, meril – linnoitus). Se on nimensä mukaisesti vanha linnoituskaupunki, jota kiertävät paksut kivimuurit. Kaupunki on yksi Kishan vanhimmista, ja pohjoisen kaupungeista poiketen siellä on neljän vuodenajan sijaan kaksi – kuiva kausi ja sadekausi. Meril-An on väestöltään yhtä sekoittunut ja monikulttuurinen kuin Hol Saro, mutta eri lajien yhteiselo on historiallisesti sujunut kitkattomammin kuin Hol Sarossa. Väkiluku n. 3 miljoonaa.

Kuolevainen, mutta erittäin pitkäikäinen laji, joka asuttaa Nemerwatanin suojelualuetta Daqanin länsiosissa. Elinikä tavallisesti 800-1000 vuotta. Merjilit ovat runsaslukuinen, oppinut kansa, jotka kehittivät Melkemin ensimmäisen kirjoitetun kielen. Merjilit eroavat muista lajeista ulkonäöllisesti. Heidän ihonvärinsä vaihtelevat vaaleanvihreän, -sinisen ja -violetin eri sävyissä, ja heillä on taivashien tapaan suipot korvat, mutta paljon taivasheja pienemmät ja lyhyemmät. Heillä on pitkät, vaakatasossa makaavat pupillit, ja useimmiten hehkuvan merenvihreät tai kirkkaanvioletit silmät. Heillä on yleensä hiuksia vain keskellä päälakea, sillä päänahasta kasvaa kaksi riviä pieniä sarvimaisia, terävähköjä nystyröitä. Ne eivät kuitenkaan läpäise ihoa kuten asarien sarvet, eivätkä kasva pituutta. Merjilikulttuuri ja -kieli eivät tunne sukupuolen käsitettä lainkaan, mutta muilla kielillä he viittaavat itseensä yleensä muunsukupuolisina tai vastaavilla termeillä, jos sellaiseen on jostain syystä tarvetta.

Muunsukupuolista, sukupuoletonta tai muita kuin binäärisiä sukupuolia tarkoittava nimitys, joka on yleinen kaikkialla Melkemissä. Kirj. “merjilin kaltainen”. Nimityksen teki tunnetuksi Najdur-jumala jumalten aikakautena.

Musisointi, laulu ja tanssi kuuluvat olennaisena osana Melkemin lajien ja kansojen kulttuureihin, ja jokaisella lajilla ja maalla on omat, toisistaan jonkin verran poikkeavat musiikkiperinteensä, joskin yhteneväisyyksiäkin löytyy paljon.

1) Kishalainen musiikki. Kishassa suosittu kantele on kansallissoittimen maineessa ja sitä käytetäänkin niin hovimusiikin kuin konserttien, kansantanssien kuin runonlausunnan rytmittämiseen. Kishalaiset soittavat paljon myös erilaisia rumpuja, viulua, luuttua, kishalaista kahden käden kosketinsoitinta nimeltä laeluram, sekä erilaisia huiluja, mm. paju- ja luuhuilua. Kishalaisen esittävän musiikin traditiosta tunnetuin esimerkki on ooppera, joka liitetään erityisesti sankari- ja jumaltarustoista ammentavaan kuvastoonsa. Oopperaa esitetään Kishan perinteisessä kevätjuhlassa, jossa pääosassa on parituntinen esitys kahdeksan jumalan saapumisesta Melkemiin ja nykymuotoisen maailman muovaamisesta. Ooppera on pääasiassa yläluokkaisten kansalaisten musiikkia, mutta myös kansanmuusikissa suositaan samantapaisia mahtipontisia, melodramaattisia teemoja ja lauluja, joiden tahtiin myös tanssitaan.

2) Akherimusiikki. Akherimusiikissa yleisimpiä soittimia ovat kantele, huuliharppu, pajupilli ja -huilu, rummut, haitari sekä vain akherialueella tunnettu olkahihnasta roikkuva, nelikielinen jousella soitettava akheriharppu. Akhereille uniikki traditio on nyt jo lähes kadonnut loitsulaulu eli runonlaulu, jonka 10- tai 12-tavun poljentoon perustuva rytmi mahdollistaa pitkien, jopa monituntisten teosten opettelun ulkoa. Traditio juontaa juurensa esikirjalliselta ajalta, jolloin luku- ja kirjoitustaito eivät olleet vielä yleisiä akherien keskuudessa. Runonlaulu perustuu vanhalle akherikielelle tyypilliseen kielioppiin ja tavutukseen, eikä se taivu daqaneesiksi, minkä vuoksi taito on jo lähes kokonaan hävinnyt. Akherivanhimmat ja -päälliköt ovatkin nykyään yleensä ainoita, jotka osaavat runolauluja, ja niitä lauletaan yleensä kokonaan ilman säestystä.

3) Asarimusiikki. Asarien musiikissa pääosassa on laulu. Vuoristo-olosuhteista kotoisin olevat asarit käyttivät vuosituhansia lauluääntä kantamaan viestejä pitkienkin etäisyyksien päähän, ja laulutekniikassa sanoja tärkeämpää onkin äänen oikeaoppinen käyttö. Ääntä on kuvailtu unenomaiseksi, jopa aavemaiseksi, ja sen tarkoitus on kimmota kaukuina rinteistä. Nykyään asarilaulu taipuu myös arkisiin ja juhlallisempiin tilaisuuksiin, ja sitä esitetään myös monenlaisten soitinten säestämänä. Asareille tyypillisimmät soittimet ovat kimakkaääninen kivestä tehty vuoristohuilu, helisevä, ohuesta metallista valmistettu mhyrr’ei-huilu, pienet, yhdellä kädellä soitettavat nahkarummut, sekä kymmenkielinen asariluuttu, jolla on tummempi ääni kuin kishalaisella luutulla. Asarimusiikki on mollivoittoista.

Kansainvälinen sopimus viidenneltä aikakaudelta sodankäynnin säännöistä ja sotatuomioistuimen asettamisesta, jonka suurin osa Melkemin valtioista (mukaan lukien Kisha ja Liqaria) on allekirjoittanut. Sopimuksissa määritellään mm. muodollisen sodanjulistuksen sisältö ja muoto, neuvottelujen lakisääteinen pituus, sekä sotarikosten käsittely. Sopimusten tunnetuin pykälä määrittelee, että osapuolten kuuluu käydä vähintään kolme neuvottelukierrosta puolueettoman osapuolen välityksellä ennen kuin sodanjulistus on laillisesti pätevä. Sopimusten tarkoitus on selvittää valtioiden väliset kiistat diplomaattisin keinoin ja ennaltaehkäistä sotilaallisia konflikteja.

Merjililajin muinainen valtakunta, joka kuuluu nykyään Kishan keisarikuntaan puoli-itsenäisenä suojelualueena eli protektoraattina. Se sijaitsee Daqanin länsirannikolla. Nemerwatan muodostuu neljän suuren kaupungin muodostamasta metropolialueesta sekä rannikon edessä sijaitsevista kymmenistä asutuista saarista, jotka ovat yhteydessä mantereeseen siltojen ja lauttaliikenteen kautta. Pääväestö on merjilejä, mutta muidenkin lajien edustajia asuu alueella runsaasti kauniin luonnon ja rikkaan kulttuurin houkuttelemina. Merjilit ovat kautta historian olleet rauhanomainen kansa, joka vaalii filosofiaa, oppineisuutta ja taiteita, eikä Nemerwatanilla ole koskaan ollut armeijaa. Alue liittyi Kishaan päästäkseen kishalaisen armeijan suojelukseen ja nauttii erillisasemaa keisarikunnan sisällä, lähinnä siksi, että merjilit eivät puutu kishalaiseen politiikkaan mitenkään. Nemerwatanissa kunnioitetaan muunsukupuolista Najdur-jumalaa, joka oli Quanin sisarus.

Kieli, jota puhutaan Nemerwatanissa. Kieltä kutsutaan joskus myös merjiliksi Nemerwatanin pääväestön mukaan. Kieli on vanhan demonikielen ja kuolleen akherikielen ohella yksi Melkemin vanhimpia tunnettuja kieliä.

Kishan kulttuurissa punainen on sekä rakkauden että surun väri. Hääpari pukeutuu punaiseen, kultaan ja hopeaan. Sureva henkilö maalaa punaisen juovan silmiensä yli ohimolta ohimolle merkkinä suruajastaan. Suruaika vaihtelee, eikä sitä ole määritelty lailla tai sosiaalisilla säännöillä, paitsi keisarillisen perheen yhteydessä. Keisarillisen perheen jäsen käyttää puolisoa, lasta tai sisarusta surressaan punaista juovaa yhden vuoden ja yhden kuukauden verran, kaikkia toisia puolestaan neljä kuukautta. Hallitsevan keisarin tai keisarinnan kuollessa keisariperhe pitää juovaa seuraavan hallitsijan kruunajaisiin saakka ja valtaistuimelle nouseva henkilö pitää juovaa läpi kruunajaisseremonian kunnioituksen merkkinä. Juovan saa pestä pois vasta vuorokauden vaihtuessa ja kun läsnä ei ole muita. Tavalliset kansalaiset puolestaan maalaavat juovan vain vasemman silmän yli hallitsijan kuollessa.

Henkilö, jonka verivanhemmista toinen on taivashi. Puoliveristen elinkaari on täysiveristen kaltainen ja he ovat muihin lajeihin verrattuna hyvin pitkäikäisiä, sillä demoniveren mukana periytyy myös taivashin ashay.

Syrjämaiden akheriyhteisöjen ylin edustaja, nimenmukaisesti kaikkien akheripäälliköiden puheenjohtaja. Titteli on ennen kaikkea edustuksellinen, ja päälliköiden päällikkö toimii koko akherikansan äänenä, edustaen toimessaan Syrjämaita kokonaisuutena eikä vain omaa kaupunkiaan. Hänellä ei ole varsinaista päätäntävaltaa, vaan päätöksenteko kuuluu neuvostojen vanhimmille.

Melkemin eteläinen manner. Sen suurin valtio on Liqaria, sotilaspiirien johtama suuri liittovaltio. Mantereella on useita muitakin valtioita, kuten asarien asuttama pieni Tharimase – Tari-jumalan vanha valtakunta, joka on kuuluisa kulttuuristaan ja musiikistaan. Seiye on Daqanin mannerta vakaampi poliittisesti ja pienemmillä valtioilla on hyvät välit Liqarian kanssa. Seiye on kuuluisa siitä, etteivät sen valtiot ole käyneet sotaa keskenään vuosituhansiin kulttuuri- ja lajieroista huolimatta.

Kishalaiset, liqarit, mereshit ja muut demoniverestä polveutuvat ovat vanhan uskomuksen mukaan kolmisieluisia. Nämä ovat henki- tai elämänsielu (elinvoima), itse (persoona, tietoisuus, minuus, psyyke) sekä luonto (henkikaksonen, jonka uskotaan kulkevan mm. unissa). Luonto on se, mistä taivashin ashay kumpuaa ja sellaisella, jolla on vahva luonto, on yleensä myös vahvat taikavoimat.

Virallinen nimi Kishaa ja monia muita maita asuttavalle demoniheimolle, josta muut heimot periytyvät. Elinkaari useita tuhansia vuosia – pitkäikäisimmät taivashit ovat yltäneet jopa 10 000 vuoden ikään. He ovat ulkoisilta ominaisuuksiltaan muita lajeja pitempiä, ja heillä on kaikkien demonien tapaan pitkät, suipot korvat.

Legendan mukaan taivashit polveutuivat suoraan jumalista, jotka pakenivat alkuperäisestä kotimaailmastaan ja päätyivät Melkemiin. Nimi tulee muinaisen demonikielen sanasta taivas, koska heidän jumaltensa sanotaan saapuneen taivaankannelle avatun portin kautta. Taivashit osasivat aikanaan tehdä ashayllaan melkein mitä tahansa, kuten jumalansa, mutta taito on lähes hävinnyt – joidenkin kriitikoiden mukaan siksi, koska taivashit ovat sekoittuneet liikaa muiden lajien kanssa.

Yksi kishalaisen kulttuurin tärkeimpiä ominaispiirteitä. Lähes jokaisella kishalaisella täysi-ikäisellä on yläselästä alkava tatuointi, joka jatkuu vasemman olan kautta alas käsivarteen ja lopulta kämmeneen saakka. Tatuointiin lisätään kaikki merkityksellinen erilaisina symboleina: suku, ammatti, siviilisääty, puolisot, syntyneet lapset, tärkeimmät taidot ja ansiot, kaikki taidokkaasti ja taiteellisesti kuvioituna. Tatuointia täydennetään elämänkaaren aikana useaan otteeseen. Kishalaiset kulkevat tämän vuoksi yksihihaisissa vaatteissa, jotta vasen olkapää ja käsivarsi jäävät paljaiksi. Seremoniallisissa asuissa jopa vasen puoli yläselästä saatetaan jättää paljaaksi. Tatuointi on julkisen luonteensa takia kuin allekirjoitus tai ansioluettelo, joka osoittaa henkilöllisyyden. Talvisaikaan käsivarsi voi olla peitettynä, mutta sisätiloissa on tyypillistä pitää vaatetta, jonka vasen hiha on läpikuultava. Tatuointiin liittyy paljon uskomuksia ja ne toteutetaan hyvin tarkoin menoin.

Vanha kishalainen sanonta. Tarkoittaa henkilöä, joka on rehellinen, vilpitön ja luotettava, eikä peittele vaikuttimiaan.

Kuumana nautittava, lievästi kofeeinipitoinen juoma, jota nautitaan etenkin Daqanin eteläosissa. Teeksi kutsutaan parin eri kasvin lehdistä uutettua juomaa: akherialueella Syrjämailla käytetään pääasiassa kuivatettuja kherupensaan lehtiä, sillä kheru on harvoja aavikan olosuhteissa menestyviä lehtikasveja, kun taas pohjoisempana Meril-Anin alueella suositaan etelänjalavan tai arovaahteran lehtiä. Valmistustapa on samanlainen kasvista huolimatta: tuoreet lehdet kerätään ja siirretään sisätiloihin kuivumaan, ja kuivat, edelleen vihreät lehdet joko rullataan käsin hienompia juomia varten tai niiden annetaan kuivua matalalla lämmöllä savustamossa parin kuukauden ajan, kunnes lehdet muuttuvat lähes mustiksi. Juomassa on mieto, lievästi savuinen maku, ja teetä nautitaan joko koorinmaidon kera, hunajalla tai mahlalla makeutettuna, sekä että, tai sellaisenaan.

Nemerwatanin toiseksi suurimman kaupungin nimi. Asukasluku n. 1 miljoona. Kaupungia ympäröivällä maaseudulla sijaitsee Kishan Nemerwatanin legioonien suurin kasarmi.

Akheritermi näkijälle, joka kykenee näkemään muistoja, menneitä tapahtumia sekä ennusmerkkejä tulessa. Kyky on aniharvinainen ja niin arvokas, että tavan mukaan tulenlukijan kuuluu opiskella yhteisönsä päällikön alaisuudessa osana vanhimpain neuvostoa ja edetä lopulta itse seuraavaksi päälliköksi, jotta kykyä ei väärinkäytetä, vaan valjastetaan palvelemaan kansaa.

Akheritermi sielunkumppaneiden väliselle siteelle. Uskomuksen mukaan sielunkumppanien sielut ja kohtalot on kudottu toisiinsa kiinni jo aikojen alussa Ilmattaren langoin, ja tavatessaan kumppanit tunnistavat toisensa tästä syystä. Nimi juontaa tavasta tunnustaa sielunkumppanuus, jos kumppanukset hyväksyvät toisensa ja haluavat sitoutua toisiinsa loppuelämäkseen. Tunnustusta pidetään maallista liittoa vahvempana, eikä sitä voi purkaa tai särkeä.

Henkilö, joka ei polveudu demoniverestä. Yleisnimitys ihmisistä, ahkereista, asareistaa, merjileistä yms. kuolevaisista lajeista. Sanalla on ollut alkujaan halventava kaiku, mutta monet henkilöt, jotka eivät ole demoniperimää, ovat ottaneet sanan omakseen ja antaneet sille omia merkityksiään.

Akheriyhteisöjen ylin päättävä elin. Neuvoston tehtävä on paitsi edustaa oman alueensa kansalaisia kaupunkien välisessä politiikassa, myös huolehtia ruokahuollon, asuntojen riittävyyden sekä yhteisönsä turvallisuuden kaltaisista käytännön asioista. Neuvoston koko vaihtelee suuresti kaupungista ja kylästä toiseen. Nimenmukaisesti vanhimmat ovat yleensä jo kokeneita, kypsempään ikään ehtineitä aikuisia, jotka tunnetaan yhteisössään luotettaviksi ja osaaviksi. Vanhimmaksi voi edetä taustasta riippumatta ja heidän joukossaan on tavallisesti monien eri ammattikuntien harjoittajia.

Kishassa vasen käsi on sielun käsi, joka tatuoidaan henkilön täysi-ikäistyessä. Vasenkätisyyttä pidetään tavoiteltuna ominaisuutena, koska sellaisen henkilön ajatellaan olevan rehellinen ja “tatuointinsa mukainen”: henkilö, jolla ei ole mitään peiteltävää. Vihollisen vasemman käden pois leikkaaminen sodassa on äärimmäinen häpäisykeino, koska sillä leikataan henkilön koko identiteetti ja historia pois.

Liqarian ensimmäisen sotilaspiirin pääkaupunki, väkiluku n. 2 miljoonaa asukasta. Kaupunki sijaitsee merenrannalla ja sen edustalla sijaitseva satama-alue on Liqarian kuuluisan laivaston kotisatama. Kaupungissa on merellinen ilmasto – tasaisen kosteanviileät kesät ja talvet, ei kovia pakkasia eikä helleaaltoja kesäkuukausina. Pohjois-Seiyeen verrattuna kesälämpötilat ovat maltilliset ja harvoin nousevat yli 18 asteen ja talvisin lämpötila pysyttelee tavallisesti nollan tuntumassa.